Salolaiset yhdistivät voimansa – Enemmän tehokkuutta yhteistyöllä

Saloteam on kolmen muun salolaisen yrityksen Muurlan Elektroniikan, Haliticin ja ELMO Designin kanssa ideoinut suurempia mekaniikan ja elektroniikan palvelu- ja tuotekokonaisuuksia asiakkaille, kuin mihin ne yksittäisinä yrityksinä ovat pystyneet. Mukana kehityksessä on ollut myös Yrityssalo.

– Tavoitteena on, että aina yksi yrityksistä ottaa kokonaisvastuun asiakastoimituksesta. Tarpeen mukaan valitaan muita yrityksiä täydentämään tarvittavaa osaamista. Näin asiakasta pystytään palvelemaan yhden luukun -periaatteella, Saloteamin myyntipäällikkö Visa Niinimäki kertoo.

Yhden luukun -periaatteella on tarkoitus luoda tehokkuutta toimintaan. Asiakkaan näkökulmasta on vain yksi sopimuskumppani, mutta mahdollisimman laaja elektroniikan ja mekaniikan palvelutarjonta.

– Meillä on yritysten kesken selkeät roolit ja vastuut. Saamme projektin käytiin nopeasti ja toteutus on tehokasta. Näin asiakkaan resursseja vapautuu muuhun toimintaan ja se taas säästää heiltä kustannuksia, aikaa ja vaivaa, Niinimäki korostaa.

Pilotointia kesäkuussa

Yritykset ovat talven ja kevään aikana hioneet yhteistyötään ja tehneet tuotteistamista. Myös esitemateriaalia on toteutettu asiakkaita varten. Ryhmän jäsenet ovat toisilleen ennestään tuttuja, mutta nyt osaamisalueiden tuntemista on syvennetty.

– Yhteistyötä pilotoidaan Salossa kesäkuusta alkaen, minkä jälkeen toimintatapoja ja materiaaleja trimmataan palautteen perusteella. Osana työtä olemme myös tutustuneet entistä paremmin toistemme toimintaan. Mukana ideoinnissa ja sparrauksessa on ollut Yrityssalon SaloTech-ohjelma. Ohjelma tukee Salon alueen ICT-yrityksiä erilaisissa kehittämishankkeissa, Niinimäki kertoo.

Kysy lisää palvelusta: Myyntipäällikkö Visa Niinimäki, visa.niinimaki@saloteam.fi, puh. 044 7333 131

Mukana yritysyhteistyössä:

Saloteam Oy

Manuaalisten kokoonpanoprosessien asiantuntija, joka kehittää korkealaatuisia ratkaisuja asiakkaan tuotantoon.

  • Kokoonpanon jigit ja koontialustat
  • Aaltojuotoksen alustat ja kehikot
  • Käsiasennusta helpottavat pientyökalut
  • Testauksen piikkialustat ja muut testilaitteet
  • Alihankintakoneistus

Elmo Design Oy, www.elmodesign.fi

Mekaniikan projektitoimisto, joka suunnittelee kevytrakenteisia mekaanisia ja elektromekaanisia tuotteita.

  • Mekaniikkasuunnittelu
  • Teollinen muotoilu
  • 3D animaatiot
  • Visualisointi
  • Projektinhoitopalvelut

Halitic, www.halitic.fi

Insinööritoimisto, joka tarjoaa ratkaisuja asiantuntija- ja resurssihaasteisiin elektroniikkasuunnittelussa.

  • Elektroniikka- ja piirilevysuunnittelu
  • Teknologiakonsultointi elektroniikan luotettavuuden ja pakkausteknologioiden osa-alueilla

Muurlan Elektroniikka Oy, www.muurlanelektroniikka.fi

Elektroniikan asiantuntija, joka valmistaa laadukkaasti ja nopeasti protosarjat ja massatuotantoerät.

  • Materiaalin hankinta
  • SMD-ladonta ja juotos
  • Kokoonpano ja testaukset
  • Proto- ja piensarjat sekä massatuotanto
  • Logistiikka- ja varastointipalvelut