Heli pitää huolta työntekijöistä

Erilaisia toimistotöitä Saloteamillä tekevä Heli Heinonen aloitti Saloteam-uransa elokuussa 2005, kun tarve taloushallinnon työntekijälle tuli ajankohtaiseksi. Aikaisemmin pitkän pankkiuran tehnyt Heli on seurannut yrityksen toimintaa jo alusta asti, sillä hänen miehensä perusti Saloteamin.  

Tällä hetkellä Helin työhön kuuluu muun muassa myyntitilausten käsittelyä, laskutuksen ja reskontran hoitoa, lähtevien tavaroiden pakkausta, rahtikirjojen tekoa.

–Toimistotöiden lisäksi haluan pitää huolta myös henkilöstöstä. Työhyvinvointi, työntekijöiden viihtyvyys sekä henkilöstön kouluttaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Tärkeintä on töiden sujuminen arjessa. Lisäksi erilaisten virkistystapahtumien ja yhteisten työpajojen järjestäminen parantavat työhyvinvointia, Heli korostaa.

Heli tuntee yrityksen ja sen henkilökunnan hyvin. Perheyrityksessä työntekijöiden hyvinvointi on erityisen tärkeää.

– Pyrin siihen, että työt hoidetaan mahdollisimman hyvin ja asiakkaiden tarpeisiin vastataan sovitussa aikataulussa. Kiireen keskellä henkilökunnan paineet kasvavat. Silloin huoli työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista nousevat selkeämmin esiin.

Vapaa-ajallaan Heli viettää saaristoelämää perheen kanssa mökillä tai veneellä. Lisäksi hän käy kuntosalilla ja lukee kirjoja. Jo lapsena vedessä viihtynyt Heli mainitsee tuoreimpana harrastuksenaan laitesukelluksen.

– Vanhempana innostuin snorklaamisesta lomamatkojen yhteydessä ja sen jälkeen halusin päästä näkemään syvemmälle veteen. Talvella on kiva käydä sukellusretkillä esimerkiksi Thaimaassa, jossa veden alla on paljon nähtävää. Suomen vesissä sukellusharrastus on aika erilaista, mutta sitä ylläpidetään kesäisin Hiittisten saaristossa ja lähijärvessä, Heli hymyilee