Saloteamin asiakaskyselyn tulokset 2020 – laatu, palvelu ja asioinnin helppous vahvuuksina

Asiakastyytyväisyys on tärkeimpiä liiketoimintamme mittareita. Teetämme säännöllisesti asiakaskyselyitä, minkä avulla saamme arvokasta tietoa toiminnastamme. Kun kyselyn toteuttaja ei ole yrityksen oma työntekijä, asiakkailla on matala kynnys kommentoida sekä ruusuja että risuja.

Toteutimme viimeisimmän kyselyn alkuvuonna 2020 koneistus- ja laiteliiketoiminnan asiakkaillemme. Oli hienoa huomata, että jälleen kerran asiakkaamme antavat positiivista palautetta ydinliiketoiminnastamme, ja että kehityskohteet jäivät enimmäkseen sivuhuomioiksi.

Asiakaskyselyistä kerätty tieto on hyödyllistä vasta sitten, kun sen pohjalta tartutaan toimeen. Tarkoitus ei ollut kerätä vain positiivisia kommentteja, vaan kehittävän palautteen kautta voimme parantaa toimintaamme monipuolisesti.

Seuraavaksi käymme läpi tärkeimmät seikat, joita uusimmasta asiakaskyselystämme nousi esille. Asiakkaiden profiileja tai tietoja ei voi tunnistaa vastauksista.

Kursivoidut osat ovat asiakkaidemme vapaamuotoisia kommentteja.

Tuotteiden laatu, mittatarkkuus ja ulkoasu saavat tasaisesti kiitosta

“Työ on laadukasta ja palvelu on hyvää”

Toimintamme ytimessä on koneistuksemme ja tuotannon apulaitteiden korkea laatu. Olikin positiivista huomata, että saimme työnjäljestämme jälleen kerran korkeat pisteet. Toimitamme ratkaisuja etenkin vaativan teknologian tarpeisiin, missä laatu ja tuotteiden käyttöturvallisuus ovatkin äärimmäisen tärkeitä.

Asiakkaamme nostivat esille muun muassa tuotteiden korkealaatuisen viimeistelyn, ulkoasun ja mittatarkkuuden. Myös tuotteiden käyttöturvallisuus nostettiin esille positiivisesti erottuvana tekijänä. Toisin sanoen Saloteamin ydinliiketoiminnan koettiin tarjoavan ratkaisuja, jotka ovat laadukkaita, yksilöllisiä ja liiketoimintaan räätälöityjä.

“Jigien suunnittelu on laadukasta”

Asiakkaamme arvostavat myös Saloteamin ratkaisukeskeistä asennetta, jonka avulla toimitukset saadaan natsaamaan parhaiten asiakkaiden toiveisiin. Olemme enemmän proaktiivinen toimija kuin odottaja. Suunnittelemme, ehdotamme ja innovoimme ratkaisuja, jotka on räätälöity asiakkaan liiketoiminnan vaatimuksia kuunnellen.

“[Positiivista on] kyky tarjota kokonaisratkaisu suunnittelusta valmistukseen. Kyvykkäät suunnittelijat ja myyntiedustajat kykenevät ehdottamaan ratkaisuja asiakkaan tarpeiden toteuttamiseksi.”

Palveluasenne ja helppo viestintä tekevät tyytyväisiä asiakkaita

“Yhteistyö on sujuvaa, Saloteamilla on hyvä palveluasenne, asiakkaan tarpeisiin pyritään löytämään tarkoituksenmukaiset ratkaisut.”

Saloteamin sujuva yhteistyö sai niin ikään positiivisia kommentteja. Olemme viime aikoina kehittäneet asiakaspalveluamme entisestään, ja iloitsimme, että panostuksemme tähän konkretisoitui asiakasvastauksissa.

“Tekee mitä lupaa. Luotettava kumppani.”

Yhteistyön helppous tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vastaamme tarjouspyyntöihin, kyselyihin ja muihin yhteydenottoihin mahdollisimman nopeasti ja selkeästi. On molempien etu, että heti yhteistyön alussa selvitämme, millaisia ratkaisuja asiakas kaipaa tuotantoonsa.

Selkeä viestintä näkyy myös ratkaisukeskeisyytenä. Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme sopivia ratkaisuja, ja kerromme rehellisesti myös, mikäli emme voi toteuttaa koneistus- tai laitetarvetta itse tai yhteistyöverkostojemme avulla.

“Nopeat ja suorat vastaukset, silloinkin kun palvelua ei voida toteuttaa”

Vastasimme kehittämiskohteeseen kapasiteettia kasvattavalla laitehankinnalla

Kehityskohteita koskeva palaute on arvokasta, sillä sen avulla saamme käytännön tietoa siitä, miten voimme parantaa toimintaamme. Kyselystä nousseet kehityskohteet eivät olleet kriittisiä, mutta niihin reagointi on luonnollisesti hyödyksi asiakkaidemme liiketoiminnalle ja yhteistyöllemme. Lisäksi kehityspalautteen läpikäynti on arvojemme mukaista toimintaa.

Asiakkaamme esittivät toiveita toimitusaikojen hallinnoimisesta ruuhkatilanteissa sekä tuotannon aloituksen optimoinnista. Palvelujemme kysynnän nousu on tietenkin positiivista, mutta samalla kysyntäpiikit olivat päässeet väliaikaisesti ruuhkauttamaan toimituksiamme. Tilanne ei ollut meille tietenkään toivottava, joten vastasimme haasteeseen uudella investoinnilla.

Teimme keväällä 2020 uuden laitehankinnan, minkä avulla nopeutamme ja kasvatamme tuotantoamme. Kappaleenvaihtoautomatiikalla varustettu viisiakselinen Makino DA300  -koneemme mahdollistaa koneen käytön automatisoidusti, jolloin voimme nostaa tuotantokapasiteettiamme. Automatiikkaa hyödyntävä kone mahdollistaa myös edullisemman hinnoittelun, vaikka tuotantomäärät kasvavat.

Kiitos vielä kerran asiakkaillemme, jotka vastasitte kyselyymme! Otamme kiitokset vastaan nöyrästi ja kehitämme palveluamme palautteen pohjalta entistä paremmaksi.

Lue seuraavaksi, miten Saloteamin koneistus vastaa 2020-luvun liiketoiminnan tarpeisiin:

Koneistus 30 vuoden kokemuksella