Huhtikuussa 2021 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Saloteam aloitti toimintansa – ensin kahden hengen yrityksenä, joka tarjosi kunnossapitoa alihankintana elektroniikka-alan suuryrityksille.
Vuosien aikana olemme kasvaneet vahvaksi mekaniikan osaajaksi, joka palvelee korkean teknologian yrityksiä koneistuksen, tuotantoa tehostavien laitteiden ja sopimusvalmistuksen saralla. Nykyään työllistämme noin 25 ammattilaista, ja yrityksemme liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa.
30-vuotinen ura on merkittävä virstanpylväs kotimaisen elektroniikkateollisuuden parissa kasvaneelle toimijalle, ja ennen kaikkea se on osoitus asiakkaidemme luottamuksesta ja siitä, että olemme tehneet asioita oikein.
Suuri kiitos kuuluu siis teille, asiakkaat ja uudet yhteistyökumppanimme, sillä te olette olleet mahdollistamassa yhteistä menestystämme! Odotamme innolla uusia yhteistöitämme, joissa pääsemme yhdessä kehittymään ja onnistumaan.
Kasvua ja muutosoppia elektroniikkateollisuudesta
Saloteamin palveluiden fokus on nykyään korkean teknologian kentällä, mutta yrityksemme juuret ovat suomalaisessa elektroniikkateollisuudessa, joka mahdollisti ensimmäiset kasvun vuodet.
Historiamme onkin kuin läpileikkaus suomalaisen elektroniikan valmistuksen ylä- ja alamäkien vuosista.
Olemme nähneet niin elektroniikkateollisuuden 1990-luvun kehityskaudet, 2000-luvun matkapuhelinbuumin, mutta myös kotimaisen elektroniikkatuotannon nopean romahduksen. Globalisaatio on hajauttanut tuotantoketjuja ja pakottanut yritykset miettimään entistä enemmän tehokkuuttaan.
Elektroniikkateollisuuden myllerrykset ovat olleet merkittäviä, nopeita ja koko alaa ravistelevia. Joskus muutosvauhti on edennyt kuin yhdessä yössä, jolloin koko ala on jaettu nopeasti voittajiin ja häviäjiin.
Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että olemme proaktiivisesti kehittäneet toimintaamme, ja olleet valmiita vastaamaan ja reagoimaan muutoksiin oikeaan aikaan.
– Vaikka elektroniikkateollisuuden painoarvo on laskenut, olemme siirtäneet oppejamme, hankittua kokemustamme ja tietotaitoja muihin teollisuuden toimialoihin, Saloteamin toimitusjohtaja Juha Hänninen sanoo.
Hänninen kertookin, että innovatiivisuus on ollut tärkeä voima, jonka avulla Saloteam on onnistunut ylläpitämään ja kasvattamaan liiketoimintaansa myös silloin, kun markkina on vahvasti muuttunut.
– Meillä on aina ollut kykyä ja halua uudistua, ja kehittää toimintaamme vastaamaan markkinoiden ja asiakkaiden tarpeita. Kohtuullisen ketteränä organisaationa muutoksia on ollut myös helppo viedä läpi koko henkilöstön tuella.
Ihmiset mahdollistavat ratkaisuosaamisen, kasvun ja luottamuksen
Teknisesti edistyneinkään ratkaisu ei pääse oikeuksiinsa, jos ratkaisuja tuottavat tai niitä käyttävät ihmiset unohdetaan. Siksi Saloteamin toiminnassa ihmisläheisyys on ollut tärkeä arvo ja kasvun mahdollistaja läpi vuosien.
– Ilman asiakkaidemme luottamusta ja osaavaa henkilöstöä emme olisi voineet ylläpitää ja kasvattaa yritystämme. Se, että olemme menestyneet monta vuosikymmentä, on ensi sijassa asiakkaidemme luottamuksen ansiota. Pitkäikäisimmät asiakassuhteemme ovatkin koko yrityksemme eliniän mittaisia, Hänninen tiivistää.
Palveluhenkisyytemme paras osoitus on tyytyväiset asiakkaamme, joista useat ovat sitoutuneet kumppaneiksemme, vaikka tittelit, tehtävät ja tarpeet ovat voineetkin vaihtua.
– Asiakaslähtöisyydestä puhutaan paljon, mutta meille se on myös ihmislähtöisyyttä. Palveluhenkisyyteen kuuluu aina myös asiakkaan ja heidän toimintaympäristönsä tuntemus, sillä sitä kautta voimme tarjota heidän juuri tarpeisiinsa sopivan ratkaisun eikä vain yleistä kompromissia, Hänninen kertoo.
Saloteamilla on myös aina tunnustettu henkilöstön hyvinvoinnin merkitys tärkeänä toimintaa ohjaavana arvona.
– Ratkaisukeskeisyytemme tulee tietenkin henkilöstöstämme, joka on omistautunut asialleen ja viihtyy työssään. Meillä työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin pientä. Moni on ollut saloteamilainen jo yli 10 vuotta, ja kokeneiden osaajien ohella meillä työskentelee innokkaita tuoreita ammattilaisia, Hänninen kertoo.
Kokonaispalvelu vahvistuu sopimusvalmistuksen myötä
Vaikka Saloteam on saavuttanut aikuisen iän, keski-iän odottamisen sijaan juuri nyt on sopiva aika hioa uusia palveluita, toimintoja ja prosesseja.
Kantava toiminta-ajatuksemme on tuoda tehokkuutta asiakkaidemme tuotantoon, minkä pohjalta olemme jalostaneet toimintaamme läpi vuosien.
– Saloteam ei ole yrityksenä nuori ja haparoiva, vaan jo oman paikkansa lunastanut aikuinen, jolla on vahvat tulevaisuuden kasvusuunnitelmat. Ei ole kasvua ilman innovointia, joten kehitämme toimintaamme ja palveluitamme jatkuvan parantamisen periaatteen mukaan, Hänninen sanoo.
Uusin palvelumme, sopimusvalmistus, lanseerattiin 2021 alkuvuonna. Sopimusvalmistus mahdollistaa asiakkaidemme entistä kattavamman palvelun, sillä voimme tarjota nyt kokonaispalvelua myös alihankintapuolella. 30-vuotinen kokemuksemme laitevalmistuksesta sekä oma CNC-koneistamomme tehostavat sopimusvalmistuksen prosesseja luontevasti.
– Tulemme jatkossakin tarjoamaan niin nykyisille kumppaneillemme kuin uusille asiakkaille entistä vahvempaa kokonaispalvelua. Tähän me yhdistämme sekä 30-vuotista kokemustamme, jatkuvaa opiskelua uusimmista teknologioista sekä kykyämme ratkaista asiakkaiden haasteita, Hänninen summaa.
Lue myös: Saloteam lanseerasi sopimusvalmistuksen palvelun