Olli on nuori ja osaava vahvistus Saloteamiin

Koneistaja Olli Kuusinen on valmistunut vasta vähän yli vuosi sitten, mutta oli Saloteamissä tuttu kasvo jo opiskeluaikana. Nykyisin Ollin työhön kuuluu ajaa CNC-työstökoneelle oikeat ohjelmat, valita oikeat terät ja materiaalit, ja valvoa, että kone valmistaa halutut kappaleet. Joukon nuorimmaisena Olli tuo hyvää tasapainoa henkilökunnan ikäjakaumaan. Olli on ensimmäistä kertaa ollut Saloteamissa kesätöissä jo vuonna 2015, […]

LEDiL tarvitsee mittatarkkoja testausjigejä

Saloteam on tehnyt muutaman vuoden ajan yhteistyötä led-optiikkaan keskittyneen LEDiL Oy:n kanssa. Yhteistyön sujuvuutta ovat vauhdittaneet ennen kaikkea Saloteamin ammattitaito jigien mittatarkkuudessa, huolellinen työnjälki alumiinipinnoissa sekä kyky palvella joustavasti. LEDiL on innovatiivisesta led-optiikkaan liittyvästä suunnittelutyöstään palkittu salolaisyritys, joka valmistaa valaisimiin asennettavia linssejä ja heijastajia, joilla ledin pistemäinen valo muokataan halutunlaiseksi ja suunnataan kohteeseen. Yrityksen valikoimaan […]

Kesälomatiedote 2017

Kesälomakausi aiheuttaa muutoksia toimintaamme. Vietämme lomaa 17. – 28.7. (viikot 29 ja 30). Loman aikana Saloteam on kokonaan suljettuna. Huomioittehan kesälle ajoittuvat tarpeenne hyvissä ajoin, mukaan lukien ennen lomaa ja heti sen jälkeen tarvitsemanne erät. Hyvää kesää toivottaen Saloteam Oy

Juha Mäki-Uuro haluaa auttaa asiakkaita ripeästi

Juha Mäki-Uuro työskentelee Saloteamissa logistiikan ja asiakaspalvelun assistentin tehtävissä. Hänen tehtäviinsä kuuluvat tilausten käsittely, tuote- ja asiakastietojen ylläpitäminen ERP-järjestelmässä, kuljetustilaukset sekä tulevan ja lähtevän materiaalin käsittelyyn liittyvät tehtävät.   – Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja suora kontakti asiakkaisiin. On hienoa voida auttaa asiakkaita, kun heillä on kysyttävää. Iso osa työtäni onkin asiakkaiden palvelemista puhelimitse […]

Asiakkaiden kommentteja yhteistyöstä Saloteamin kanssa

Asiakkaamme arvostavat toiminnassamme erityisesti joustavaa palveluamme sekä kykyämme innovoida ja toteuttaa tarkoituksenmukaisia ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Lue tästä muutamien asiakkaidemme kommentteja yhteistyöstä Saloteamin kanssa. Afore Oy Ellego Powertec Oy Hella Lighting Finland Oy NORDIC LIGHTS® Herrmans Oy Ab Optofidelity Oy Powernet Oy Suunto Oy

Uusi yhteyshenkilö asiakaspalveluun

Juha Mäki-Uuro aloitti marraskuun alussa logistiikan ja asiakaspalvelun assistentin tehtävissä. Juhalla on pitkä työkokemus molemmista tehtävistä, ja hän on aiemminkin työskennellyt meillä Saloteamissa. Logistiikan osalta Juhan vastuulla ovat erilaiset tulevan ja lähtevän materiaalin käsittelyyn liittyvät tehtävät, esimerkiksi asiakkaille toimitettavien tuotteiden pakkaus ja lähetys. Myynnin assistenttina hän käsittelee tulevia tilauksia ja ylläpitää tuote- ja asiakastietoja ERP-järjestelmässämme. Juhan tavoittaa […]

Alihankintamessut 2016 – kiitos osastollamme käyneille!

Kolmipäiväinen messutapahtuma Tampereella on taas takana päin. Kiitokset kaikille teille, jotka ehditte osastollamme käydä, tai joiden kanssa muutoin kävimme mielenkiintoisia keskusteluja. Lukuisien keskustelujen yhteisenä havaintona oli se, että yleinen ilmapiiri oli paljon aiempaa positiivisempi – vahvaa uskoa ja uskallusta Suomessa tekemiseen on nyt selvästi aistittavissa!

Nähdään Alihankintamessuilla!

Saloteam osallistuu tuttuun tapaan syyskuussa Alihankinta-messuille 27.–29.9.2016 Tampereella. Löydät meidät E-hallin osastolta E312. Esittelemme messuosastollamme muun muassa alihankintakoneistusta. Esillä on erilaisia koneistamiamme kappaleita, ja pääset keskustelemaan aiheesta asiantuntijoidemme kanssa.  Kerromme muun muassa syksyn laiteinvestoinnistamme, jonka avulla pidemmät tuotantosarjat pystytään toimittamaan nopeammin ja edullisemmin. Tule tutustumaan myös muihin tuotteisiimme, ja kuulemaan miten voimme tehostaa toimintaanne. Suunnitellaan yhdessä […]

Lisää kapasiteettia pidempiin sarjoihin

Saloteamin tuotantosarjojen koneistukseen saadaan lisää kapasiteettia ja tehokkuutta uudella laiteinvestoinnilla. Asiakkaamme hyötyvät uudesta laitteesta ennen kaikkea nopeammilla toimituksilla pidempien sarjojen kohdalla. Parhaimmillaan tilattu sarja voidaan saada valmiiksi heti seuraavana päivänä tilauksen saavuttua Saloteamille. Toinen merkittävä etu on aiempaa edullisempi hintataso sarjatuotannossa, koska laitteisto toimii alkuasetuksen jälkeen itsenäisesti. Laitehankinnassa on kyse työstökoneen täydennyksestä. Viime syksynä hankkimaamme […]