Mirion Technologies: ”Tällä alalla on laatu todella tärkeää”

Saloteam on tehnyt vuosia yhteistyötä säteilymittareita valmistavan Mirion Technologies (RADOS) Oy:n kanssa. Saloteam on muun muassa työstänyt laitteisiin tarvittavia mittatarkkoja osia, ja viimeisen parin vuoden ajan on valmistettu Mirionin omaa tuotantoa avustavia välineitä.

Mirion Technologies on kansainvälinen yritys, joka muun muassa kehittää ja valmistaa ionisoivan säteilyn mittaukseen tarkoitettuja mittalaitteita ja -järjestelmiä. Turussa valmistetaan säteilymittareita, joita käytetään esimerkiksi sairaaloissa ja ydinvoimaloissa.

– Valmistamme passiivisia ja elektronisia henkilökohtaisia annosmittareita eli dosimetrejä, jotka kulkevat koko ajan käyttäjänsä mukana. Lisäksi valmistamme kädessä pidettäviä säteilymittareita, joilla mitataan ionisoivaa säteilyä erilaisista laitteista ja aineista, kertoo tuotekehityspäällikkö Aku Vuoti Mirion Technologiesilta.

 Vuoti vastaa säteilymittareiden tuotekehityksestä ja tuotantoon viennistä Turussa. 

– Tuotannon on oltava sujuvaa ja edettävä nopeasti ja varmasti. Saloteam valmistaa meille nykyisin tuotantoa avustavia välineitä kuten jigejä ja adaptereita, Vuoti sanoo.

Yhteistyön neljä tukijalkaa

 Vuoti listaa yhteistyön kannalta neljä tärkeää asiaa, jotka toteutuvat Saloteamin kanssa: laatu, jousto, toimitusaikataulut ja kilpailukykyinen hinta.

 ­– Tällä alalla, kun kyse on ihmisten suojelusta, on tuotteiden ja tuotannon laadukkuus todella tärkeää. Saloteam pystyy toimittamaan meille erittäin tarkkoja tuotannon välineitä, Vuoti kertoo.

 – Saloteamista löytyy tarvittaessa myös joustoa. Varsinkin, kun tehdään uutta tuotetta, eivät kaikki asiat aina ole heti valmiina, ja matkan varrella tulee pieniä muutoksia. Saloteam pystyy sopeuttamaan omaa tuotantoaan nopeasti meidän tarpeisiimme, Vuoti jatkaa.

 Toimitusaikataulut ja hinta ovat myös avainasemassa.

 – Saloteamin toimitusaikataulut pitävät: he toimittavat tuotteet silloin, kun on sovittu, ja tuotanto etenee odotetusti ilman seisokkeja. Tämä antaa meille vapautta suunnitella omaa tuotantoamme. Ja tietysti kilpailukykyinen hinta on tärkeä tekijä, Vuoti lisää.

”Saamme myös tietotaitoa, emme vain tuotantoa”Vuoti kiittelee Saloteamin kykyä ja halua tehdä ehdotuksia tuotteisiin ja tuotantoon liittyen.

– Saloteamilla on niin pitkä kokemus, että he pystyvät tuomaan pöytään omia ehdotuksia ja uusia näkökulmia. Jos joku asia on onnistuneesti tehty muualla eri tavalla, he voivat sen perusteella ehdottaa muutoksia meillekin.

Kuvassa Saloteamin toteuttama piirilevyjen testiräkki Mirion Technologiesin lämpökaapissa.